Kalastusluvat.net

LÄÄNIKOHTAINEN VIEHEKALASTUSMAKSU

Valtion läänikohtainen viehekalastumaksu on valtion keräämä pienimuotoiseen viehekalastukseen oikeuttava viehelupa.

Viehekalastusmaksu oikeuttaa nimensä mukaisesti viehekalastukseen eli kalastukseen virvelillä, uistimilla ja perhoilla. Maksu oikeuttaa kalastajan kalastamaan yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä kerrallaan. Vetouistelussa saa lisäksi käyttää yhtä painoviehettä tai syvääjää.

Läänikohtainen viehekalastusmaksu on voimassa kyseisen läänin vesialueilla. Ahvenanmaan maakunnassa viehekalastukseen tarvitaan aina paikallisen kalastusoikeuden haltijan viehekalastuslupa.

Läänikohtainen viehekalastusmaksu ei oikeuta kalastamaan lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtauspaikoissa eikä muilla vesialueilla, joilla kalastusoikeus on rajoitettu ympäristöllisistä tai taloudellisista syistä. Tällaisia alueita ovat mm. kalankasvatusalueet.

Viehekalastusmaksu on henkilökohtainen maksu, jota ei voi siirtää tai lainata toiselle henkilölle.

Viehekalastusmaksuihin käytetyt varat menevät Maa- ja Metsätalousministeriölle (MMM). Ministeriö koordinoi varojen käyttöä kyseisen läänin vesialueiden ja kalastajien hyväksi. Varoilla tuetaan mm. paikallisten kalastusyhdistysten työtä vesistöjen puhtauden ja kalakantojen parantamisen hyväksi.

Läänikohtaisen viehekalastusmaksun voi suorittaa koko kalenterivuodelle tai vapaavalintaiselle seitsemän vuorokauden jaksolle. Maksun hinta vuonna 2008 on:

Viehekalastamiseen useammalla vavalla, kelalla tai vieheellä tarvitaan aina maanomistajan tai kalastusoikeuden haltijan myöntämä paikallinen kalastuslupa.

» Siirry maksamaan läänikohtainen viehekalastusmaksu